*

Juhani Kähärä Käytännönläheistä liberalismia

Tekijänoikeuskirjeet täyttävät rikoksen tunnusmerkkejä

Yle uutisoi tänään perheestä, joka oli saanut yksityiseltä tekijänoikeusyhdistykseltä (TTVK ry) tiedon, että perhe oli heidän mukaansa jakanut tuhansia musiikkikappaleita laittomasti internetissä ja että nyt uhkaisi oikeudenkäynti, ellei tuhansien tai kymmenien tuhansien eurojen korvauksista päästäisi sopuun. Syytökset paljastuivat perheenisän ammattitaitoisen selvityksen perusteella täysin perättömiksi, ja TTVK luopui syytöksistään.

Mielestäni TTVK ry:n toiminta täyttää vähintään petoksen yrityksen tunnusmerkistön. Rikoslaissa petosta kuvaillaan seuraavasti:

“Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. … Yritys on rangaistava.”

Petoksen tunnusmerkistöön kuuluvat siis kolme asiaa:

  1. Petoksella hankitaan tekijälle oikeudetonta taloudellista hyötyä.

  2. Petos aiheuttaa uhrille taloudellista vahinkoa.

  3. Tekotapa on toisen erehdyttäminen (vrt. esim. ryöstössä väkivalta tai sen uhka)

TTVK ry yritti siis erehdyttämällä saada perheen maksamaan huomattava summa rahaa TTVK:lle, johon TTVK ry ei ollut oikeutettu, mikä olisi onnistuessaan täyttänyt kaikki petoksen tunnusmerkit. Tällainen toiminta muistuttaa hyvin paljon valelaskujen lähettämistä, mikä on ilmiselvästi laitonta.

Vastaavankaltaisia kirjeitä lähettelee Suomessa myös lakitoimisto Hedman Partners, joka lähettää jo sata tekijänoikeuskirjettä viikossa. Massiivinen enemmistö näistä kirjeistä ei johda oikeudenkäyntiin, mutta monet maksavat kirjeessä mainitun sovittelusumman pelätessään oikeudenkäyntiä. Lakitoimiston ansaintamalli on massapostittaa korvausvaatimuksia, joissa uhkaillaan oikeudenkäynneillä, ei niinkään pätevien tekijänoikeusvaatimusten ajaminen. Kuinka tämä olennaisesti eroaa keksittyjen valelaskujen massapostituksesta?

Valtaosa näiden kirjeiden vaatimuksista ei ole perusteltuja, sillä ylipäätään on vaikea saada todisteita yksittäisen henkilön syyllisyydestä tekijänoikeusrikokseen, sillä IP-osoite ei ole pätevä keino tunnistaa ihmistä. Tällöin lakitoimisto syyllistyy oikeudettoman taloudellisen hyödyn tavoitteluun.


Koska TTVK ja Hedman Partners lähettävät korvausvaatimuksia merkittävän paljon, joukkoon päätyy aivan varmasti vähintään satoja tapauksia, jotka eivät pätisi oikeudessa. Tällöin nämä tahot saattavat syyllistyä kirjeiden lukumäärän vuoksi törkeisiin petoksiin ja törkeiden petosten yrityksiin. TTVK ry:n ja Hedman Partnersin toiminta saattaa olla laajamittaista rikollista toimintaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Törkeää. Ellei tuo perheenisä olisi sattunut olemaan it-alalla, olisi syyttömyyden todistaminen ollut mahdotonta.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Onhan tapaus törkeä. En kuitenkaan usko, että oikeudenkäynnissä kukaan joutuisi syyttömyyttään todistamaan. Kyllä nimenomaan uhkailijafirmojen pitäisi pystyä todistamaan, kuka ip-osoitetta on käyttänyt.

Käyttäjän jannehalinen kuva
Janne Hälinen

Periaatteessa petoksen tunnusmerkistö täyttyy, mutta teosta puuttuu tahallisuus. TTVK ry on pyytänyt ip-osoitteen haltijan tiedot operaattorilta (oletettavasti väitetyn loukkauksen ajankohdat yksilöiden), joten vika voi olla operaattorin päässä, jos se on antanut väärän ajankohdan tiedot. Petos - tai sen yritys - voisi siis olla kyseessä jos TTVK ry on tiennyt tai sen olisi pitänyt tietää, että operaattorilta saatu tieto on väärä. Näin minä sen tulkitsisin.

Valitettavasti, sillä olen myös sitä mieltä, että TTVK ry:n ja kumppaneiden harjoittama toiminta on vain mafiameininkiä suojelurahojen toivossa. Olen kuitenkin vmelko varma, että vaikka toiminta on moraalitonta, se ei kuitenkaan ole laitonta.

Käyttäjän JuhaniKhr kuva
Juhani Kähärä

Oman tulkintani mukaan yksittäistapauksessa tahattomuus voisi olla syy jättää petos tuomitsematta. Se vertaantuu tilanteeseen, jossa lasku lähtee vahingossa väärään osoitteeseen. Erityisesti Hedman Partnersin toiminta on kuitenkin luonteltaan massapostitusta, jossa lakitoimisto tietää, että valtaosassa tapauksissa todistusaineisto ei riitä. Tästä kielii jo se, että valtaosaa kirjeiden saajista ei viedä oikeuteen. Tällöin toiminta täyttäisi myös tahallisuuden vaatimuksen.

Asiaa olisi hyvä puida oikeudessa, ja nimenomaan massapostituksen näkökulmasta.

Käyttäjän SamiYlismki kuva
Sami Ylismäki

Hälinen on tässä oikeilla jäljillä ja asiasta tuskin saisi aikaan petosta, koska TTVK on toiminut hyvässä uskossa operaattorilta saamiensa tietojen perusteella.

Jäljellä on nähdäkseni enää kysymys siitä, onko perheellä oikeus ja perusteet vahingonkorvaukseen sekä onko siitä perheelle suoraan vastuussa TTVK vai operaattori. TTVK:n vastuussa painaa se, että olisiko heiltä voinut edellyttää tietojen tarkistamista operaattorilta? Viimekädessä vahingon aiheuttaneen virheen on tehnyt operaattori, jolta TTVK periaatteessa voisi hakea korvauksia virheen takia menetetystä työajasta. Operaattorin pitäisi olla velvollinen korvaamaan vahingot kummallekin, joskin korvattavan vahingon pitää olla konkreettinen. Yksityishenkilön on vaikeampi näyttää toteen muuta kuin puhelinlaskut ja postimerkit.

Käyttäjän MikaelNerve kuva
Mikael Nerve

Jostain ihmeestä Suomeen on pesiytynyt tällainen tapa, että yksityishenkilö, jota syytetään melkein mistä tahansa, on itse velvollinen todistamaan syyttömyytensä.

Ja näistä kirjeistä: Jos maksat sen sovittelusumman (olet sitten syytön tai et), tunnustat syyllisyytesi, jos et maksa otat riskin joutua oikeuden eteen todistamaan syyttömyytesi.
Onko yksityishenkilöllä sitten millaiset mahdollisuudet todistaa oma syyttömyytensä? Jos henkilö ei satu olemaan alan asiantuntija, on hänelle sälytetty melkoinen todistelutaakka.

Käyttäjän vik kuva
Virpi Kauko

TTVK ry on harrastanut tätä todella kummallista toimintaa jo vuosikausia ja aina joskus saanutkin sillä rahaa. V. 2012 oli julkisuudessa tapaus, jossa pikkutytön tietokone takavarikoitiin kotietsinnässä. Tyttö oli ladannut netistä sinne luvatta jaettua musiikkia yhden CD-levyllisen. Hänen isänsä maksoi kuitenkin lopulta 300 € TTVK:lle. http://www.hs.fi/kulttuuri/a1305620616693

Sinänsä on outo lakipykälä se, että operaattorin pitää (oikeuden päätöksellä) kertoa jonkun IP-osoitteen haltijan nimi ja osoite TTVK ry:lle. Eihän minkään muunkaan rikosepäilyn yhteydessä epäillyn tietoja pidä kertoa muille kuin rikosta tutkivalle poliisille.

Käyttäjän FArra kuva
Fredrik Arra

"60 a § (22.5.2015/607)
Yhteystietojen luovuttaminen

Tekijällä tai hänen edustajallaan on oikeus tuomioistuimen määräyksellä salassapitosäännösten estämättä yksittäistapauksessa saada lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjältä taikka muulta välittäjänä toimivalta palvelun tarjoajalta yhteystiedot sellaisesta teleliittymästä, josta tekijän oikeuksien suojan kannalta merkittävässä määrin saatetaan yleisön saataviin tekijänoikeudella suojattua aineistoa ilman tekijän suostumusta."

Erikoista on, että yksittäiset lataajat, jotka samalla tulevat ohimennen jakaneeksi tiedostoa, oikeuden mukaan muka merkittävässä määrin saattavat yleisön saataviin tekijänoikeudella suojattua aineistoa. Oleellista tässä on "merkittävässä määrin". Kaikkea jakamista ei voi pitää merkittävänä - voiko esimerkiksi yhden elokuvan jakaminen parin päivän ajan (latauksen ajan) olla merkittävää? Oikeus aika helposti näyttää vuotavan ihmisten yksityistietoja TTVK-yhdistykselle. Minkäköhänlaista näyttöä yhdistyksen pitää oikeudelle osoittaa, jotta tuomioistuin määrää luovuttamaan tiedot sille? Tässähän ei tosiaankaan poliisi virkavastuulla tutki rikosta.

Herra Korhonen

Kaiken lisäksi käsittääkseni Hatanmaa on onnistunut harhauttamaan markkinaoikeutta määräämään operaattoreita luovuttamaan epäiltyjen henkilötiedot vääristelemällä teon merkittävyyttä satuilemalla parven koosta vaikka vastaavissa tapauksissa tuomioistuin on aina katsonut todellista ulos jaetun datan määrää.

http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/te...

Koko kuvio on seuraava:

1. Excipio valvoo jostain Keski-Euroopasta käsin sellaisia torrent-parvia, jossa levitetään sellaisia teoksia, joihin heidän asiakkaansa omistavat oikeudet. Tämä siis näin nätisti ilmaistuna. Touhuun kun tuntuu liittyvän paljon sellaisia kytkentöjä, joissa liikutaan vähintäänkin lain harmaalla alueella.

2. Excipio listaa keräämänsä suomalaiset IP-osoitteet ja luovuttaa ne oikeuksienomistajien suomalaisille edustajille, joko Hedman Partnersille tai Adultia Tekijänoikeusvalvonnalle.

3. Suomalainen edustaja tekee listojen pohjalta hakemuksen markkinaoikeuteen, ja tekojen luonnetta sopivasti suurentelemalla saa päätöksen, jossa operaattorit määrätään luovuttamaan niiden liittymänhaltijoiden yhteystiedot, joiden hallussa IP tekohetkellä oli.

4. Tällä tavalla haltuun saatuihin osoitteisiin sitten lähtee kirjemuotoisia terveisiä.

5. Jos vastaanottaja ei ensimmäise kirjeen jälkeen maksa, vaatimuksia tehostetaan parilla jatkokirjeellä. On myös ilmennyt tapauksia, joissa "tietokonevirhe" on pistänyt terveiset tulemaan perintätoimistolta asianajopuljun sijasta. Näitä on tosin nopeasti, ihan parin arkipäivän sisällä pahoiteltu ja todettu perintään mennyt vaatimus erehdykseksi. (Kuinkahan moni ehti maksaa siinä välillä?)

Excipio siis myy ja markkinoi näitä valmiiksi räätälöityjä kiristyspaketteja aktiivisesti lakifirmoille ympäri maailmaa joista moraalittomimmat tarttuvat tarjoukseen. Toiminta on jo ehditty tuomita ja lopettaa useiden maiden tuomioistuimissa.

Asiaa käsittelevä ketju:
http://murobbs.muropaketti.com/threads/hedman-part...

Kannattaa aloittaa lukeminen sivun 150 tienoilta koska sitä ennen käyty keskustelu oli turhaa spekulaatiota rikosoikeuden kannalta. Nyt asiaa puidaan markkinaoikeudessa riita-asiana.

Kiristyskirje on lähetetty ainakin yli 6000 henkilölle Suomessa. Ihmiset olisivat varmasti kiitollisia jos joku asian tunteva valittaisi ja tekisi tutkintapyyntöjä kyseisten lakifirmojen ja markkinaoikeuden toiminnasta asiassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset