*

Juhani Kähärä Käytännönläheistä liberalismia

Huippu-urheilun tuet pitäisi lakkauttaa

Laihan olympiamenestyksen myötä eri tahot ovat vaatineet muutoksia Suomen huippu-urheilun resursointiin ja vallitseviin toimintatapoihin. Kalervo Kummola vaati resurssien keskittämistä valikoituihin lajeihin ja moni halusi keskittää urheiluseurojen resurssit lahjakkaimmille lapsille ja nuorille. Tässä olisi vielä yksi idea: lopetetaan kaikki huippu-urheilun tukeminen julkisista varoista. Säästyneillä rahoilla voitaisiin keventää veroja tai vaihtoehtoisesti suunnata resurssit koko kansan liikuntamahdollisuuksien parantamiseen.

Huippu-urheilun tukemiseen käytetyt rahat ovat parhaimmillaan harvojen huippuyksilöiden tukemista verovaroin, mutta käytännössä varoja menee huomattavasti myös urheilupomojen sikailuun. Kansainvälinen Olympiakomitea vaatii johtoportaalleen omia autokaistoja, luksushotelleja, sopivan nöyrää palvelua ja kuninkaallisia päivällisiä kisojen vastineeksi. Suomessa julkisilla varoilla rälläävä Olympiakomitea törsää rahoja käyttämättömiin hotellivarauksiin, hukkaa kuitteja kuin mikä tahansa Peräkylän pikkuyhdistys ja palkkaa kavereitaan ministeritason palkalla tekemään vuosikausiksi selvityksiä, joiden taso vastaa kevyehköä kandidaatintyötä.


Kun parhaimmillaankin huippu-urheilu on elitismiä, eli harvojen tukemista kaikkien muiden kustannuksella, ja käytännössä pienten piirien kähmintää, ei huippu-urheilun tukeminen julkisista varoista ole perusteltua. Koska julkiset varat on otettu lupaa kysymättä kansalaisilta verottamalla, tulee kaiken julkisen rahankäytön olla äärimmäisen hyvin perusteltua. Lisäksi julkisen sektorin pitää keskittyä tuottamaan sellaisia asioita, joita kukaan muu ei voi tuottaa ja jotka tuottavat hyvinvointia yhteiskunnalle laaja-alaisesti. Liikuntamahdollisuuksien tarjoaminen voi mahdollisesti tällainen asia olla, mutta huippu-urheilu ei täytä julkiselle rahankäytölle asetettuja kriteerejä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Olen samaa mieltä. Mitä väliä, vaikka suomi ei vastaisuudessakaan menesty isoissa kisoissa? Iloitaan vaan ihan aidosti muiden maiden saavutuksista, ilman verenpaineen nousua.

Itse lähtisin tukemaan nuorison liikuntaa ja urheilua sillä lähes samalla rahalla, joka menee nyt huippujen ja koko ison organisaation pyörittämiseen. Koko kansanterveys hyötyisi ja lasten hyvät harrastukset kohdentuisivat tasapuolisesti kaikkiin.

Jos nyt sattuisi joku tosi lahjakas urheilija nousemaan ylitse muiden omilla suorituksillaan, niin kyllä sponsoreita varmaan hänen ympärillään alkaisi pyörimään pilvin pimein.

Käyttäjän roopeluhtala kuva
Roope Luhtala

Urheilijoita yleensä motivoi urheilusaavutusten tuottama kunnia. Jos urheilijoille jaetaan apurahoja, tämä on häpeällistä kaikille urheilijoille. Vaikka apurahoja ei edes hakisi, ihmiset voivat ilman parempaa tietoa olettaa että urheilija on silti niitä saanut.

Kunniaa tavoitteleville ei siis ole järkevää jakaa tukia, sillä urheilu- tai muiden sosiaalitukien saaminen ei ole ihmisten mielestä kunniakasta, ja tuet näin mitätöivät kilpaurheilun perimmäisen motivaation.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Sunnuntaina Suomen olympiakomitea tiedotti, että asia on selvitetty Suomen ja Tanskan joukkueen johdon yhteistyöllä." Hmm...

http://www.mtv.fi/sport/rio2016/uutiset/artikkeli/...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman
Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Mielestäni blogisti osui herkkään kohtaan. Mikä merkitys ammattiurheilijoiden menestyksellä kansainvälisillä kilpakentillä on Suomelle? Jos ei tule menestystä vaikeutuuko kauppa? Tuskin. Entä jos valtio tukisi muitakin ammatinharjoittajia vastaavasti?

Eräs vaihtoehto olisi, että palattaisiin takaisin amatööriurheiluun. Valtio voisi maksaa kuitteja vastaan kohtuulliset matkakustannukset edustustehtävistä ja Olympian kisat pidettäisiin Kreikassa perinteisillä kisapaikoilla. KOK voitaisiin lopettaa ja järjestelyistä vastaisi Kreikan valtio pienellä budjetilla.

Ihan pilanpäiten; pitäisikö myös F1 ja rallin mm-sarjaa valtion tukea? Entä NHL:ssa pelaavia? Tiedän monia ammatteja, joita ei tueta. Millä perusteella tuettavat ammatit valitaan?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset