Juhani Kähärä Käytännönläheistä liberalismia

Voitontavoittelun kielto on kestämätön ajatus

Vanhustenhoito on noussut yhdeksi vaaliteemaksi yksityisissä hoivakodeissa tapahtuneiden väärinkäytösten johdosta. Ongelmien ehkäisemiseksi puolueet ovat ehdottaneet monia keinoja, kuten mekaaninen hoitajamitoituksen nosto, valvonnan lisääminen ja resurssien lisääminen.

Poliittinen vasemmisto on ehdottanut yhdeksi keinoksi voitontavoittelun kieltoa. Tämä saattaa monien korviin kuulostaa harkinnanarvoiselta, mutta todellisuudessa se tulisi romauttamaan hoivapalveluiden saatavuuden, nostamaan kustannuksia sekä aiheuttamaan kaaoksen joissain kunnissa.

Esimerkiksi Espoossa suurin osa tehostetusta palveluasumisesta on yksityistä ja järjestely on toiminut kohtalaisen hyvin. Lisäksi kotihoidon kilpailuttamista pilotoidaan. Yksityiset toimijat ovat huomattavasti tehokkaampia sekä hinnan että laatukyselyiden perusteella, vaikka ongelmiakin on havaittu. Jos voitontavoittelu kielletään, kuinkahan moni toimija olisi jatkossa kiinnostunut huolehtimaan vanhuksista? Espoossa voitontavoittelun kielto johtaisi epävarmuuteen, kustannusten nousuun sekä saatavuuden ja laadun heikkenemiseen.

Argumentit voitontavoittelun kieltämisen puolesta ovat puhtaan ideologisia: kaikkien palveluiden tuottajaksi tulee valita taho, joka tuottaa palvelun laadukkaimmin ja tehokkaimmin kokonaisuuden kannalta, oli toimija sitten yksityinen tai julkinen. Jos jokin toimija pystyy tämän lisäksi tuottamaan vielä voittoa, on kyseessä kaikkia hyödyttävä win-win tilanne.

Joidenkin mukaan tunteisiin vetoaminen on hyvä argumentti: “vanhusten hyvinvoinnilla ei tulisi tehdä voittoa”. Tämänkaltaisella päättelyllä myös muita tärkeitä palveluita halutaan puhtaasti julkisen tuotettavaksi. Vastaava päättely johdonmukaisesti käytettynä tosin johtaisi lähes koko yhteiskunnan sosialisointiin. Otetaan pellot ja ruokakaupat valtion hallintaan, koska eihän lasten nälällä saa tehdä voittoa!

Voitontavoittelun kiellon ehdottaminen on flirttailua totalitarismin kanssa. Länsimainen yhteiskunta perustuu yksilön- ja elinkeinonvapauteen, ja markkinatalous on hyvinvointiyhteiskunnankin kivijalka. Yritystoiminnan harjoittaminen on perusoikeus ja yksityisen toiminnan syrjäyttäminen julkisella puhtaan ideologisin perustein on lähes aina johtanut todella huonoihin yhteiskunnallisiin lopputuloksiin.

Vanhustenhoidon ongelmiin on löydättävä kestäviä keinoja. Valvonnan lisääminen voisi toimia. Lisäksi lisäresursointia voisi hakea nostamalla palveluista käytettäviä omavastuuosuuksia. Eläkeläiset ovat rikkaimpia ikäryhmiä ja ne, joilla varaa on, voisivat omaisuuden hautomisen sijaan käyttää sitä oman hyvinvointinsa lisäämiseksi.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset