Juhani Kähärä Käytännönläheistä liberalismia

Kaikki blogit puheenaiheesta Hyväveliverkosto

Haistakaa huilu koko hallitus - eriarvoisuudesta ette välitä pätkääkään

En enää oikeasti jaksa katsoa tämän hallituksen menoa, työttömien aktiivimallin ja muiden toimenpiteiden kautta se pitää huolen siitä, ettei köyhä saa senttiäkään liikaa tai siltä mieluummin otetaan niistä pois. Jos vammainen poika saa lahjaksi jotain tililleen, hoitaa automaattinen Kelan valvonta pois sen, ettei hänelle siitä koidu iloa tai hyötyä. Samaan aikaan on voimassa verottajan ohje lahja- ja perintöverosta, jonka mukaan alle 30 000 euron juttuihin ei puututa vaan annetaan mennä.

Hallituksen politiikan valkopesua - eriarvoisuustyöryhmä

Hallituksen päätökset ovat lisänneet eriarvoistumiskehitystä ja kiillottaakseen kuvaansa se perusti tammikuussa 2017 eriarvoistumistyöryhmän, jonka tehtävänä on hakea keinoja yhteiskunnallisen eriytymisen pysäyttämiseksi. Mielestäni varsin sekavassa toimeksiannossa on annettu merkittäviä rajauksia pohdittaville keinoille, asetuskirjeessä kerrotaan seuraavaa:

Sipilän luottomies Business Finlandin johtokunnan puheenjohtajaksi

Elektrobitin entinen toimitusjohtaja Pertti Korhonen nimitettiin 1.1.2018 perustetun Business Finlandin johtokunnan puheenjohtajaksi. Elektrobitin toimitusjohtajaksi vuonna 2006 hänet valitsivat edellinen yrityksen hallituksen puheenjohtaja Sipilä sekä hänen luottomiehensä silloinen toimitusjohtaja Juha Hulkko. Sipilä ja Hulkko jatkoivat tuolloin Elektrobitin merkittävimpinä omistajina – Hulkko ja Sipilähän olivat tätä ennen vuorotelleet toistensa esimiehinä ja alaisina.

Hallitus veroja kiertävien hyvin veljien asialla - etiikka täysin hukassa

Hallituksen ehdottamat toimet veroja kiertäneiden osalta ovat täysin käsittämättömiä, epäeettisiä ja epäoikeudenmukaisia. Heti hallituskauden alussa yritettiin armahduslakia kaatuen perustuslakiin, mutta sittemmin ollaan edelleen tehty toimia, joiden avulla armahdus käytännössä toteutuu.

Kirsikanpoimintaa Kokoomuksen tapaan - tapaus Jaskari ja yritysverotus

Ruodin tässä blogissa koko Jaskarin viimeisen blogin yritysverotuksesta osoittaakseni millaista harhaanjohtavaa tuubaa toistuvasti syötetään valikoiden tietoa sopivasti ja jättäen kokonaisuus huomiotta. Tämä on erityisesti häneltä toistuva ilmiö, joka hankaloittaa yleistä keskustelua ja luo aivan vääriä mielikuvia.

Aloitetaan perkaus:

Sipilän korttitalo pystyssä enää kansalaisten uskolla

Selkeät ja kiistattomat todisteet valehtelusta tai kauniimmin sanottuna harhaanjohtamisesta olisivat se viimeinen tuulenhönkäys, joka voisi kaataa koko Sipilän korttitalon. Tällä hetkellä kaikki tiivistyy siihen luottaako Sipilän sanaan vai ei. Itse en ole luottanut pitkään aikaan, mutta enemmistö tuntuu kuitenkin luottavan.

Juha Sipilä, useimmiten asiat ovat sitä miltä näyttävät

Pääministeri Sipilä vaikuttaa nousseen vielä yhden tason korkeammalle tekopyhyydessään ja ylimielisyydessään uhriutuessaan Ylen ykkösaamussa. Sipilän kehumissa kipeissä päätöksissä on yksi yhteinen piirre: ne kohdistuvat eniten puolustuskyvyttömiin vähäosaisiin ja tekevät sitä kipeää lähinnä heille. Talkoisiin osallistujat hänen keinovalikoimassaan ovat löytyneet täysin muualta kuin omista etupiireistä ja hyväveliverkostosta.

Sipilän hallitus viivyttelee tahallaan yritystukiuudistuksia

Sipilän hallitus päätti sitten perustaa parlamentaarisen työryhmän pohtimaan yritystukia, joihin se on luvannut puuttua jo monta kertaa. Tuollainen ryhmä sitten ihmetteleekin asiaa hallituksen loppuajan ja todennäköisesti mitään päätöksiä ei saada aikaan ennen vaaleja. Mitä jos olisi perustanut sen yli kaksi vuotta sitten, jos itse ei kerran saa mitään aikaan?

Eduskuntavaaleissa lähes kaikki puolueet lupailivat yritystukien selkeyttämistä ja karsimista ennen vaaleja julki tulleen Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) selvityksen pohjalta. 

Suhmurointia kotimaiseen tyyliin

Päivän uutistarjonnasta erottuu hienosti pari tutkinnassa olevaa tapausta, joissa varsin korkeaa kansan luottamusta nauttivat tahot ovat syytettyinä väärinkäytöksistä. On poliisin ylintä johtoa ja valtakunnansyyttäjää. Tahoja joiden asemassa olisi syytä noudattaa hyvää hallintotapaa ja lain kirjainta viimeiseen saakka.

Case #1

Tuulivoimatöppäyksestä saa valittaa

Valitukset kuitenkin hylätään viimeistään KHO:ssa. Laki syöttötariffista tuulivoimalle antaa koskemattomuuden suojan valtion tuen varassa toimivalle rahasammolle. "Väärin saatu, ei ole saatua". Tämän perusasian herrat vaan unohtavat, ja se tulee Suomelle kalliiksi.

Syöttötariffin synnyttäminen vei poliitikoilta ArvoPohjat mutiin, saman perheen Arvo Valinta petti, ja kepulikonsteilla saatiin aikaan rahasampo, "viisas tariffi", rahaa tuulen tupiin, siitä syntyi uusi runo Kalevalaiseen tapaan:

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä