Juhani Kähärä Käytännönläheistä liberalismia

Kaikki blogit puheenaiheesta Reijo Tossavainen

Kostomielistä PS-kirjoittelua

       PS-puolueen nettimaneerit vaan pahenevat vaikka puolueen pitäisi oikeasti koota kaikki voimansa hallitustyöhön ja eduskuntatyöhön ja myös kuntatason työskentelyyn. Mikä voi olla syy?

PS ja äärijärjestöt

              Kuten kaikki jotka ovat seuranneet kirjoitteluani tällä palstalla tietävät olen vuosi vuodelta muuttunut teräväsanaisemmaksi PS-kriitikoksi. Alkusysäyksen terävyyteeni antoi Reijo Tossavainen bannaamalla minut blogistaan. Saman hän on tehnyt kymmenille muille omalla nimellään ja normaalilla profiililla kirjoittavalle aktiiviselle kansalaiskeskustelijalle.

MUTTA

Erobuumi Perussuomalaisista jatkuu.

Tämän kuluvan vuoden ensimmäisen viikon aikana on jo 10 perussuomalaista politiikkoa eronnut. Viime vuoden loppuun mennessä yli 300 ja näistä lähes 100 kunnallisvaltuutettua. Luvussa ei ole tavallisia jäseniä mukana koska heidän määrästään ei ole faktatietoa. Monelle normijäsenelle tulee edelleenkin Eduskunnasta joulukortti vaikka he eivät vuosikausiin ole olleet jäseniä. Perussuomalainen lehti ei juuri näistä asiosta kirjoittele, mutta pelkästään selaamalla Facebookin ryhmää "perussuomalaisista erotetut ja eronneet" päätyy näihin faktalukuihin,oikeine nimineen ja syineen.

Tossavaisen harhalaukaus

 

Päätoiminen blogisti ja ammattimarmattaja Reijo Tossavainen (ps), joka puhdetöinään myös nauttii päälle 6000 €:n kuukausipalkkaa eduskunnasta olemalla blogiensa välissä - ei siis kovinkaan usein - kansanedustaja, luuli taasen vaihteeksi omiaan bloggauksessa.

Perussuomalaista keskustelua Tossavaisen tapaan

Osallistuin Reijo Tossavaisen Puheenvuorokeskusteluun aiheesta "Perussuomalaiset suosittu hallituskumppani" (http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178906-perussuomalaiset...).  Esitin siinä hieman kritiikkiä heitä kohtaan sitä kevyellä sarkasmilla höystäen.  Tossavainen päätyi argumentoimaan nimittelemällä minua kommunistiksi.  Kyselin sen jälkeen, kuten muutaman kerran jo aiemmin, häneltä mitä hän katsoo perustelevansa tuollaisella.

Katainen ja komission varapuheenjohtajuus

Perussuomalaisten mukaan Jyrki Kataisen saama paikka Euroopan komission varapuheenjohtajana ole mikään saavutus. Näin puheenjohtaja Timo Soini omassa kannanotossaan. Tämä siksi, ettei varapuheenjohtajien tehtävistä ole vielä mitään kokemusta. Ei tietenkään ole koska järjestely on uusi. Ilmeisesti ei mikään saavutus, vaikka varapuheenjohtajilla on tiettyihin asioihin jopa veto-oikeus.

http://yle.fi/uutiset/soini_varapuheenjohtajuus_ei_mikaan_suuri_saavutus...

Samaa mieltä tuntuu olevan myös kansanedusdtaja Reijo Tossavainen (ps) asiasta.

Katkera Tossavainen halveksii kansaa...

Kansaan kuuluu kaikenlaisia ihmisiä, ja jos halveksit yhtä joukkoa niin kovin helposti halveksit koko kansaa. Puheet paremmasta väestä ja Kauniaisten ökyrikkaista ovat hyvin kaunaista puhetta. Kun neuvot ovat vähissä niin silloin aletaan luomaan kärjistyksiä. Tappio on tappio hyvät nuorpesut ja sille ei nyt mitään enää voi. Mitä voi tehdä on nyt nuorpersujen käsissä. Tai sanotaan että sen pitäisi olla. Mutta kun on yksi johtaja joka tietää miten puoluetta johdetaan, ja hän ei sitä kovin selkeästi ole vielä kertonut, niin sitten ollaankin vaikeassa tilanteessa.

Miten puolustamme Suomea?

Nykyinen tilanne Ukrainan ja Venäjän välillä pelottaa monia. Putinin Venäjän asenne Ukrainaa kohtaan pelottaa monia. Eilisen televisiokeskustelun jälkeen ymmärrän, jos nyt monia pelottaa entistä enemmän. Pelon ilmapiiristä kiitos erityisesti yhdelle dosentille.

Ajankohtaisen kakkosen keskustelu (15.2.2014) oli paljastava sen suhteen, että teki meille kaikille selväksi, että Suomessa on sellaisia ihmisiä, jotka vihaavat kaikkia, jotka eivät kannata Putinin Venäjän politiikkaa. Yhtäkkiä silmiemme eteen kyseenalaistettiin myös se tärkein, Suomen itsenäisyys.

Mielipiteitä voi muuttaa vaikka kerran kuussa?

Kansanedustajat voivat muuttaa mielipiteitään vaikka kerran kuussa. Tämähän ei tietenkään ole mitään uutta. Joskus on kuitenkin syytä nostaa esille keskustelu muutaman kuukauden takaa.

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/160359-mika-on-reijo-tossavaisen-...

Asiasta ei kuitenkaan saa kansanedustajalta kysyä. Se johtaa bannaamiseen.

http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/165683-ukrainasta-alkoi...

Tyytymättömät marisijat

Otsikko sopii tänne Uuden Suomen Puheenvuoroon kuin nyrkki silmään. Erilaista ongelmien satakertaista paisuttelijaa mahtuu 13 tusinaan täällä, ja suhteellisuudentaju tuntuu olevan hukassa ja pahoin yhdellä sun toisella. 

Ykkönen tässä lajissa on täällä varmasti kiistatta kansanedustaja Reijo Tossavainen (ps). Tossavainen on toki ilmoittanut, ettei hae jatkopaikkaa eduskunnasta, joten on mielenkiintoista nähdä jatkuuko sama marina vielä vuodenkin päästä, jos herra sanansa pitää ja jättäytyy yhden eduskuntakauden jälkeen sivuun. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä